Kevään jäsentiedote

05.06.2025 klo 10:42
Alkuvuodesta tapahtunutta ja tulossa olevaa.

28.5.2025
Hei Lahden nordistit,
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Saamme nauttia vehreydestä, valosta, lämmöstä, kukista ja kesän ihanista mauista säilöen siitä kaikesta voimia syksyn ja talven varalle.

Keväällä tapahtunutta:
KEVÄTKOKOUS oli 18.3.2025 Kumppanuustalo Fellmanniassa. Kokouksen puheenjohtajana oli Leena Nokelainen ja sääntöjen mukaiset asiat kuten tilinpäätös käsiteltiin ja hyväksyttiin.
Kokouksen jälkeen oli ensimmäinen Nordisk fika -kahvi ja seurustelutilaisuus, ohjelmana Kahoot-tietokilpailu, jossa kännykällä osallistutaan ja tällä kertaa Pohjoismaat aiheena. Kilpailun ja pääpalkinnon voitti Pirjo Boman. Kaikki saivat palkintoja. Nordisk fika tilaisuuksia järjestämme mahdollisuuksien mukaan jatkossakin, kahvittelun lisäksi muuta ohjelmaa on luvassa.


RUOTSIN KESKUSTELURYHMÄT JA KULTURKLUBBEN (ent. Litteraturklubben) ovat kokoontuneet säännöllisesti kevään aikana.


Ystävyyskaupunkimme Ålesund, Norja järjesti 13.2. Suomi-aiheisen seminaarin teemalla DE LYKKELIKE PESSIMISTENE eli se pohjautui Suomen toistuvaan kärkisijaan maailman onnellisimpana maana. Riitta Cederqvist oli etänä edustamassa Lahden Pohjola-Nordenia seminaarissa ja vastasi Suomi-kysymyksiin ja kuten aina homma hoitui hienosti ja kaikki olivat tyytyväisiä illan antiin.


15.4. FsiL järjesti yhteistyössä Folkhälsanin ja yhdistyksemme kanssa Lahden kirjastossa Thomas Lundinin luennon uudesta keittokirjasta ’Tjo, hopp och kärlek’. Ruotsinkielinen tilaisuus oli valloittavan hyväntuulinen. Keittokirja kertoo hänen elämänsä naisista ja heiltä saamistaan ruokaperinnöstä.


29.4. Kulturklubben järjesti pääkirjastossa Ruotsinkielisen musiikkituokion. Peter Sundholm (laulu), Stella Kullström (viulu ja laulu) ja esittivät pohjoismaisia lauluja. Sairastapauksen vuoksi kolmas esiintyjä ei päässyt mukaan. Tilaisuus oli kaikille avoin ja osallistujia oli n. 40 eli tällaiselle on ilmiselvästi kysyntää.


KUUKAUDEN POHJOISMAISET ELOKUVAT jatkuivat Lahdessa kevään aikana.


Pohjoismaiseen talvipäivään 8.2. Helsinkiin emme saaneet riittävästi ilmoittautuneita bussimatkalle, joten tapahtuma jäi tältä vuodelta lahtelaisilta kokematta. Talvipäivä keräsi yli 100 osallistujaa ja oli hyvä ja laadukas touhupäivä kuten aina.


Tulossa olevaa:
NOVU 2025 ystävyyskaupunkitapahtuma kesä-heinäkuun vaihteessa on Västeråsissa Ruotsissa. . Tämän vuoden teemana on Monimuotoisuus ja inkluusio. Yhdistystämme edustavat Marika Uhrman ja Anne Saloranta.

30.8. ILLALLINEN TAIVAAN ALLA – Lahden kaupunki tarjoaa puitteet (pöydät, tuolit ja pöytäliinat) ihanalle illalliselle Pikku-Vesijärven puistossa. Ystäväporukat, yhdistys- ja harrastusporukat ovat jo monena vuonna olleet mukana tässä hienossa tapahtumassa torilla, Kirkkopuistossa jne. Ruuat jokainen pöytäkunta joko tekee tai tilaa itse kuten myös mahdollisen pöydän koristelun. Haluatko tulla mukaan tapahtumaan. Ilmoittaudu 15.6. mennessä lahden.pohjolanorden@gmail.com. Mainitse montako henkeä ja puhelinnumero. Aivan mahtava tapahtuma ja hauskaa on ollut!


ALUEEN SYYSRETKI HÄMEENLINNAAN 6.9.
Hämeenlinnan Pohjola-Norden täyttää 80 vuotta ja haluaa juhlia tarjoamalla alueen yhdistyksille laadukkaan päivän Hämeenlinnaan tutustuen. Koko päivän retken hinta on 36 eur sisältäen brunssin, illallisen ja opastetut bussimatkat. Matka Hämeenlinnaan järjestetään itse ja esim. kimppakyyti on hyvä vaihtoehto. Odotamme tästä tarkempaa ohjelmaa ja jaamme tiedon heti teille.


21.10. klo 16.30 Kulturklubben järjestää RUOTSINKIELISEN OPASTUKSEN MALVAAN Muodonmuutoksia -näyttelyyn. Yhdistys tarjoaa opastuksen, sisäänpääsy omalla kustannuksella. Mukaan mahtuu max 30 henkeä. Ilmoittautumistiedot myöhemmin.


RUOTSIN KESKUSTELURYHMÄT JA KULTURKLUBBEN aloittavat toiminnan syyskuussa.


SYYSKOKOUS lokakuussa


SVENSKA VECKAN marraskuussa – tietoa tulee myöhemmin


POHJOISMAINEN KIRJALLISUUSVIIKKO – ti 11.11. kirjailijavieraana Kaj Korkea-aho


Oikein ihanaa kesää kaikille, elo-syyskuussa tulossa tarkempaa tietoa syyskauden ohjelmasta.


Pidetään huolta toistemme lisäksi pörriäisistä.
t. Marika Uhrman ja Pirjo Boman


Tillsammans är vi mera – yhdessä olemme enemmän!


LISÄTIETOJA LAHDEN POHJOLA-NORDENISTA:
Marika Uhrman, puheenjohtaja, 041 318 3305, marika.uhrman@gmail.com
Pirjo Boman, sihteeri/jäsensihteeri 040 520 6937, pcboman@gmail.com
https://www.lahti.pohjola-norden.fi/start/
Sähköposti: lahden.pohjolanorden@gmail.com Löydät meidät myös Facebookista